PROLOGI

Kuten ehkä huomaatte, sivuston ulkoasu on hieman uusiutunut ja selkiytynyt. Ainoa lisäys jota nyt on tehty on vieraskirja johon pääsee keskustelemaan päivänpolttavista aiheista.

Kysyin Palloliiton Helsingin piiriltä voinko julkaista palloliiton uuden C-valmentaja materiaalin täällä sivulla, sain tylyn vastauksen, että kyseistä materiaalia ei saa julkaista missään, joten julkaisenkin täällä oman näkemykseni siitä materiaalista. Tosin en voi mitenkään ymmärtää syytä että jalkapallo tietoutta ei saa jakaa!!!
Palloliiton uusi C-Kurssi materiaali ON JOUDUTTU POISTAMAAN TOISTAISEKSI Palloliiton HELSINGIN PIIRIN UHKAILUJEN VUOKSI osa I osa II osa III

Idea tälle sivustolle lähti siitä, kun muutaman Palloliiton pakollisen kurssin käytyäni huomasin, että kursseilta ei jäänyt paljon konkreettista käteen. Muutama ikivanha kirja ja huonosti tehty video. Netistä kyllä löytyi vaikka mitä, mutta ei selkeää suomenkielistä sivustoa suomalaisille valmentajille. Joten otin kynän rumaan käteeni ja päätin kantaa korteni suomifutiksen kekoon.

Suuri puheenaihe tällä hetkellä näyttää vellovan olosuhteista. Se on aivan hyvä pointti, mutta ennen olosuhteita on niin paljon asioita mitä pitää saada kuntoon. HYVÄ valmentaja treenauttaa pelaajia vaikka parkkipaikalla, mutta huono valmentaja ei saa mitään aikaiseksi, vaikka hänelle annettaisiin parhaat mahdolliset olosuhteet. Puhutaan mitä puhutaan, mutta esimerkiksi Brasiliassa eivät olosuhteet päätä huimaa, vaan siellä pelataaan missä vaan ja millä vaan, vaikkakin ympäri vuoden ulkona.

Toinen tärkeä tekijä on kulttuuri. Niin kauan kun täällä Suomessa tuijotetaan omaan napaan ja halutaan omaa menestystä, niin meidän on turha haaveilla mistään suuremmasta menestyksestä. Näyttääkin suurelta osin siltä, että tietoa ei haluta jakaa.

Palloliitto onkin avainasemassa. Kurssin kääntö ja purjeisiin uudet tuulet.

Toivonkin, että tämä sivusto herättää keskustelua, ajatuksia ja varsinkin innokkaita futaajia, valmentajia, taustahenkilöitä jakamaan sitä tietoutta, mitä teillä on!



webdesign 2005 Pikkis